Vihdoin ja viimein ulotimme viikonloppureissumme Italian ulkopuolelle. Perjantaina matkustimme koulun jälkeen Innsbruckiin Itävaltaan, jonne junamatka Veronasta kestää noin komisen tuntia. Junasta astuessa olo oli kuin olisi kotiin tullut; lunta satoi, kaupunki näytti puhtaalta ja jotenkin hyvin helsinkimäiseltä asemalta katsottaessa ja mikä parasta, ihmiset kulkivat toppa- ja tuulitakeissa ja parhaimmat laskukamoissa.
Majotuimme vanhan kaupungin sydämeen Nepumuks- hostelliin, jossa nukuin yöni taas korealaisten tyttöjen kanssa. Yläsänkyä majoitti australialainen laskuopettaja, joka oli tullut verestämään taitojaan Innsbruckiin.
Innsbruck on Alppien ympäröimä ja jokaisen kadun päästä kohoaa vuoret. Hiihtokausi on jo alkanut ja kaupunki olikin täynnä kaikenlaista laskukansaa.
Kävimme kiertelemässä ensimmäisenä iltana Joulutoria ja juomassa kuumaa Glühweinia. Kaupunki on mukavan kokoinen sekä mukavan näköinen. Keskustassa voi liikkua kätevästi kävellen ja kauemmas pääsee raitiovainulla.
Launataina pyörimme päivän keskustassa ja etsimme Henkalle ja Elinalle talvitakkeja. Valikoimaa riitti ja tarjonta oli hieman erilaista Italian turkkeihin verrattuna.
Illalla tapasimme itavaltalaisen tytön, joka puhui erittäin hyvää suomea, koska oli joskus viettänyt vuoden Suomessa. Kathi vei meidät pienen Innsbruck-kierroksen jälkeen Weekender-klubille katsomaan The Wave Pictures -bändiä Britanniasta. Bändissä sinänsä ei ole montaa sanaa sanottavana, sen verran keskeneräistä ja kertaalleen tehtyä musiikkia he esittivät, mutta paikka, jossa keikka järjestettiin oli mahtava. Veronasta tällaisia baareja ei löydy, joissa olisi oululaisen 45-Specialin tunnelmaa.
Sunnuntaiaamuna hyppäsin aamulla junaan kohti Stuttgarttia. Mutta hyppäsinkin sitten aivan väärään junaan ja matkustin Alppien läpi kohti Münchenia. Pieni paniikki meinasi pukata junassa, kun tajusin olevani menossa aivan väärään paikkaan, mutta onneksi sain huonolla saksallanikin selvitettyä ongelmani kondyktöörin kanssa ja jatkoin matkaa Münchenistä vielä pari tuntia Stuttgartiin. Toisaalta pidentynyt junamatka ei haitannut laisinkaan, katselin lumisia vuorimaisemia ja neuloin uuden palmikkopipon.
Stuttgartissa juna-asemalla oli vastassa Taneli ja siirryimmekin sitten kaupungin pääkadun nähtyämme Tanelin tyylikkääseen betonibunkkeriin Yliopiston lähistölle. Pakko sanoa, mutta Oulun Yliopisto on tämän kauheuden rinnalla melkoinen kukkanen. Stuttgartissa panostetaan kuulemma tutkimukseen eikä niinkään rakennusten ulkonäköön.
Saksassa aika kului nopeasti kaupungilla pyörien ja naapurikaupungin Tübingenin ristikkotaloja ihaillen. Suurta iloa tuotti myös Tanelin alakerran kalja-automaatti.
Stuttgart kaupunkina oli hieman tylsä, siis ainakin keskusta, missä pyörin. Kaikki talot olivat melko uusia ja kaupungin ilme hieman persoonaton. Ehkä sitä on liikaa tottunut italialaisten kaupunkien ikivanhoihin, romanttisiin taloihin. Mutta silti, ei se Saksa ihan paska maa ollut, kuten Seppo Räty väitti.
Kotimatka meni vähemmillä ongelmilla ja satuin oikeaan junaankin Stuttgartissa. Veronassa bussista kotiin kävellessä tuli aivan hassu tunne, tuntui kuin olisin tullut kotiin. Ehkä vihdoinkin olen selättänyt kaikki koti-ikävän oireet, koska elämä täällä Italiassa on oikeasti aika ihanaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti