Buongiorno!

Kuten tapoihini kuuluu, kaikki tapahtuu hieman myöhässä, myös tämän blogin avaaminen. Suunnittelin sen kirjoittamista koko kesän ja saan laitettua sen pystyyn, kun kolmas viikko jo käynnistyy Italiassa.

Kaiken sen odotuksen jälkeen kysyn miltei päivittäin itseltäni, mitä helvettiä minä täällä teen?

Tämänhän pitäisi olla paratiisi Suomen jälkeen. Silti tunnen olevani täysin hukassa, kujalla pihalla, siis eksyksissä. En ymmärrä pahemmin italiaa, vielä vähemmän puhun sitä. Helteessä kaipaan Suomen sateista kesää ja pimeää syksyä. Aamukahvilla haluaisin erikoiskahvin sijaista ison kupin mustaa, pannun pohjaan palanutta suodatinkahvia. Bileissä juoksemisen sijaan haluaisin maata peiton alla. Kaupungissa elämisen sijaan haluaisin tallustella kumisaappat jalassa keskellä korpea. Tämä on varmaan se kuuluisa alkushokki.

Mutta toisaalta, nautin uusien ihmisten tapaamisesta. Nautin tunteesta, että pärjäänkin, selviän päivästä toiseen vieraita kieliä puhuen ja vierailla kaduilla kävellen. Opin joka päivä ainakin sanan tai kaksi italiaa. Vuodessahan niitä kertyy monenmonta. Ja voi sitä tunnetta, kun joku oikeasti ymmärtää mitä yritän italiaksi sanoa!

Täällä sunnuntainen junareissu tuo mukanaan Firenzen mahtavat taideaarteet ja äärettömän kauniin kaupungin, kun Suomessa pääsisin samalla hinnalla Oulusta Muhokselle Muhoskellariin, eikä rahaa jäisi edes yhteen tuoppiin. Eikä viikonlopun reissu Roomaankaan ole mahdotonta, sekin on jo kahden viikon aikana koettu.

Seuraamalla huhupuheita eksyy ihmeellisiin italialaisiin contrada-juhliin, joissa vanhat italialaiset papat soittaa YMCA:ta mummojen nostellessa jalkoja samaan tahtiin. Ja sitten toisaalta huomaakin olevansa innostunut jalkapallosta ja istuvansa keskiaikaisen talon keittiössä ja yrittävänsä huutaa kovempaa kuin saksalaiset jalkapallofanit.

Suomi tuli luokseni helpottamaan koti-ikävääni syksyisenä sadesäänä. Ja löysin paikan , jossa voin käydä ilmaiseksi netissä valaisemassa uutispimentoani ja päivittämää kuulumisia kotipuolesta. Olen nimittäin elänyt kaksi viikkoa ilman tv:tä, sanomalehtiä ja nettiä, siis täysin ulkopuolella oikeasta maailmasta.

Toivottavasti opin vielä juomaan kahvini maidon kanssa, kaikki kuitenkin on aivan äärettömän upeaa. Un caffé latte, grazie!