Matkatoimisto Viaggi di Maiju tarjoaa sinulle elämyksellisen ja tapahtumarikkaan viikon Italiassa. Istu junan kyytiin ja odota kärsivällisesti sen lähtöä kohti suurta seikkailua.
Matkaesitteideni (lue blogini) mahtavat kuvat ja kuvaukset italialaisesta elämänmenosta saivat vanhempani ja tätini varaamaan ikimuistettavan matkan Veronaan. Alkuperäisen suunnitelmani mukaan minun piti olla heitä vastassa Malpensan lentokentällä lippalakkien, sateenvarjon ja liekan kanssa, mutta kaikki mikä voi mennä pieleen meni sinä lauantaiaamuna pieleen.
Kello seitsemän bussi ei ikinä tullut ja en sitten myöskään ehtinyt junaan, vaan jouduin odottamaan asemalla tunnin ennen seuraavan lähtöä. Puhelimeni ei ollut latautunut yön aikana, vaikka sen varmasti laitoin laturin jatkeeksi, joten akku loppui juuri sopivasti ennen kuin sain neuvottua vanhemmilleni oikean bussin ja reitin Milanon päärautatieasemalle, koska en itse lentoasemalle enää ehtisi.
Siinäpä sitten odottelin ja seisoskelin Milanon juna-aseman edessä toivoen vanhempieni suoriutuvan jossain vaiheessa Milanoon. Näytin ilmeisesti niin asiantuntevalta matkaoppaalta, että eräs belgialainen poika erehtyi kysymään minulta Milanon nähtävyyksiä. Pummasin kiitokseksi hyvistä ohjeista sekä puhelinsoiton vanhemmilleni että myös kahvin ja sämpylän lähikuppilassa. Vanhemmatkin saapuivat vihdoin oikeaan paikkaan ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti Veronaa, tosin juna oli taas tunnin myöhässä jo lähtiessään.
Matkatoimiston pakettimatkat sisältävät tietenkin myös ohjattuja retkiä. Kävimmekin viikon aikana Venetsiassa, Gardalla sekä rajan toisella puolella Itävallassa Innsbruckissa. Vanhempani omaksuivat heti italialaisen huijaamiskulttuurin ja matkustimme Itävaltaan tyylikkäästi pummilla. Saanen muistuttaa, että Viaggi di Maijun matkat ovat myös edullisia...
Innsbruckissa matka meinasi tyssätä totaalisesti erääseen Irkkupubiin. Matkalaiset olivat ehkä hieman liian anteliaita ja vieraanvaraisia matkanjohtajaansa kohtaan. Seuraavan päivän nordkettenajelu vuoren rinteellä sujui hieman heikolla hapella.
Ja tottakai matkaryhmään sattuu aina yksi oman tiensä kulkija. Tällaiset henkilöt eivät välitä oppaan vaivalla järjestämistä kiertoajeluista ja kulttuurikävelyistä. Äitini nimittäin luuli tietävänsä paremmin bussikuljetukset Veronasta Gardalle Malcesinen kylään. "Minä olen kysynyt, tämä bussi menee varmasti Gardalle!"
Menihän se Gardajärvelle Gardan kylään, tosin parin tunnin maaseutu tutuksi -reitin kautta. Jossain vaiheessa äitikin uskalsi todeta, että taidettiin hypätä väärään bussiin.
Toivottavasti matkatoimistoni palvelut miellyttivät matkalaisia ja reissu todellakin oli ikimuistettava. Itse joudun nyt hieman keräilemään voimia seuraavan vieraan, eli Sadun tuloa varten. En olisi uskonut, että voisin olla niin väsynyt pelkästä seuranpidosta.
Kävin eilen toisessa tentissäni. Aiheena oli suu- ja limakalvosairaudet. Odotin 4 tuntia päästäkseni juttelemaan professorin kanssa valmistelemasta aiheestani, eli osteomyeliitistä. Professori halusinkin jutella vain mukavia, kuten olenko viihtynyt Veronassa ja mitä pidin hänen luennoistaan. Kymmenen minuutin juttutuokion jälkeen kysyin, että pitäisikö minun myös puhua jotain tenttialueesta. Professori sanoi tämän mukavan juttutuokion riittävän tentin läpäisemiseen ja antoi minulle täydet pisteet. Täytyisikö tästä olla tyytyväinen vai pahoillaan? Pitikö hän minua niin tyhmänä (naisena), että koki, etten kuitenkaan osaisi asiaani, vai halusiko hän muuten vain olla mukava erasmusopiskelijaa kohtaan?
Pääasia kuitenkin on, että sain kerättyä taas opintopisteitä ja toisaalta olen jo valmistautunut ensi vuoden suupatologian kurssiin.
3 kommenttia:
Viihdyttävä teksti!
Hmm, miks kaikkien muiden proffat on noin kivoja et säästä juttelu riittää tentin läpäisyyn..? Mä oon ihan katkera ku proffat on täällä ihan tosissaan ja viis veisaa siitä että italia ei oo äidinkieli.. Mutta läpäisty tentti on läpäisty tentti ja se riittää :D
Kivaa kevättä!
Hehhehee. Ei se ota jos ei annakaan, nauti nyt vaan siitä tentin läpimenosta - eikä tarvinnut edes luomulihoista puhua. :) Ja muutenkin.
Jaksamista, iloa ja valoa.
hmmm, kaikkien muiden erasmusopiskelijoiden juttuja kuunnelleena täytyy todellakin olla onnellinen, että olen kohdannut vain mukavia proffia ja tentit on meneet aika kivuttomasti läpi. :)
ehtiihän sitä ensi vuonnakin opiskella...
Lähetä kommentti