perjantai 14. marraskuuta 2008

Vettä ja Venetsiaa



Venetsiassa vesi on kaikkialla. Talot on rakennettu meren päälle ja kaupungissa voi kulkea kanaaleita pitkin gondooleilla tai muilla veneillä. Eilen venetsiassa pystyi myös uimaan kaduilla.
Kun päätös on tehty, niin se pidetään vaikka väkisin. Siksi lähdimme kohti Venetsiaa, vaikka vettä tuli kuin saavista kaatamalla jo Veronassa.

Venetsiassa sään ikävyyttä lisäsi myös kova tuuli, jonka vuoksi eteenpäin kulkeminen kapeilla kaduilla oli välillä melkoisen extremeä. Löysimme kymmenittäin rikkinäisiä, hylättyjä sateenvarjoja kaduilta ja roskisten vierestä.
Tarkoituksemme oli seikkailla ilman karttaa ja nähdä Venetsian kuuluisimpien nähtävyyksien lisäksi myös hieman tuntemattomia katuja. Eksytimme sitten totaalisesti itsemme Katrin kanssa ja hortoilimme todellakin koko päivä tuntemattomilla kujilla ja jäipäs sitten ne suuret nähtävyydetkin näkemättä.



Viiden tunnin sateessa rämpimisen jälkeen (kukkarossa setelitkin olivat aivan litimärät) eksyimme mukavan lämpimään pubiin, jossa kuuntelimme soulia ja joimme pari kohmetusta poistavaa juomaa. Saimme baarimikolta uuden kartan ja ohjeet kävellä takaisin juna-asemalle. Löysimme sitten kotimatkalla ne Venetsiassa parveilevat turistitkin pääkaduilta juna-asemalle juostessa.

Jäi onneksi seuraavallekin Venetsian reissulle jotain nähtävää.

Keskiviikkona oli ensimmäinen hampaan tentti. Höpötin opettajalle kolme minuuttia aiheestani, kunnes proffa keskeytti minut ja sanoi, että tentti on läpäisty. Luulen, että skandinaavinen alkuperäni auttoi minua huomattavasti pääsemään tentin läpi. En nimittäin jännitykseltäni saanut selitettyä opiskelemiani asioita kovinkaan järkevästi ja johdonmukaisesti. Mutta pääasia on, että tienasin tälläkin esityksellä 2 opintopistettä Kelalle.

Lisää kuvia löytyy osoitteesta http://www.facebook.com/album.php?aid=45767&l=a1884&id=597318788

















1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Reppu ja reissumies!
Just tämmöisinä hetkinä mulla on ihan mieletön ikävä sua. Nauti kovasti Saksasta ja oluesta. Täällä vietetään pakkaspäiviä...

-Helena