Pakkasin taas rinkkani torstaina ja muutin Millenium Residenciin. Asumme Elinan ja Henrin kanssa samassa huoneessa, minun sänkyni sijaitsee keittiössä. Ilmeisesti ahdas tila rupesi ahdistamaan, podin nimittäin eilen pahinta ahdistusta koko Italiassa olon aikana. Lenkki, pitkät päiväunet eikä itkupuhelut äidille ja Helenalle auttaneet. Kyselin äidiltä nukkumapaikkaa ensi kevääksi ja katselin jo töitä Työvoimatoimiston sivuilta. Jopa Kajaani tuntui houkuttelevammalta vaihtoedolta kuin kevät Veronassa.
Tänään kaikki on sitten tuntunut aivan erilaiselta. Aamulla heräsin siihen kun Elina kattoi aamupalaa parvekkeelle päiväpeiton päälle. Aamuauringon innostamina lähdettiin aamulenkille kukkuloille. Lenkki venyi parituntiseksi mäkitreeniksi ja maisemien ihannoinniksi.
Lenkin jälkeen kiirehdimme Mensalle (yliopiston ruokala) syömään, koska kaupunkiin oli saapunut Siennalaisia kavereitamme. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että mensalla voi juoda ruokajuomana viiniä. Suomessa tällainen ei voisi olla mitenkään mahdollista, kaikki joisivat itsensä humalaan koulussa...
Toimimme siis päivän turistioppaina kun esittelimme Paulalle, Tiialle ja Sienna kielikurssilla italianryhmässäni olleelle Alicelle Veronaa. Tyttöjen mukana oli myös muita erasmusopiskelijoita ympäri Eurooppaa. Kiersimme kaikki suurimma nähtävyydet ja pistäydyinpä minäkin ensimmäisen kerran Veronan Duomossa, joka oli kuin suoraan Las Palmasista kirkon edustalla heiluvien palmujen vuoksi.
Ennen Duomoon menoa eksytimme Henrin ja Elinan kanssa vieraamme ja löysimme ehkä maailman hauskimman kaupan. Kauppa myy sisustustarvikkeita, mutta kauppa sinänsä on myös omistajapariskunnan toimisto ja työtila. Löysin niin monta kivaa tavaraa, jolla olisin voinut kotiani sisustaa...
Eksyimme taas Sottoriva 23 -baariin aperitiiveille. Taidamme olla siellä kohta vakioasiakkaita, sillä eilenkin pistäydyimme siellä Hippi-illassa juomassa viinilasilliset saksalaisten tyttöjen kanssa. Nyt vietämme sitten kalsari-iltaa hyvää kuohuviiniä juoden uudet legginsit jalassa. Menin tänään sukkakauppaan ja tuhlasin siellä pienen omaisuuden. Ei pitäisi sukkien loppua aivan heti kesken, vaikka ei päästäisikään pesemään pyykkiä pitkään aikaan. Maanantaina meille tulee tänne väliaikaiseen asuntoon pesukone ja saan vihdoin puhtaat vaatteet niskaan..
Huomenna suuntaamme Garda-järvelle. Tarkoituksena olisi kiivetä vuorille ja ehkä pulahtaa Gardan veteen. Eihän kukaan voi olla mieli maassa sellaisen retken jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti