"Myrskyn jälkeen on poutasää.." lauleli jo aikoinaan Kari Tapio. Sateisten ja tuulisten päivien jälkeen aurinko vihdoin tunki esiin pilvien takaa. Veronaa halkova joki, Adige, täyttyi ääriään myöten sateiden jälkeen ja aamulla lenkillä ollessani kastuivat myös omat kenkäni kun kahlasin joen vieressä ja nyt osittain sen alla olevalla lenkkipolulla. Lokit ottivat kaiken ilon irti valtoimenaan virtaavasta joesta matkaamalla kovaa vauhtia alas juoksua.
Kauheasti on ehtinyt tapahtua viimeisen kirjoituksen jälkeen. Olemme eksyneet juhliin, joissa ruokaa teki japanilainen kokki ja viihdyttäjinä toimivat oopperalaulajat. Eikä juhlien sijaintikaan ollut mikään huono; söimme sushia Piazza Erben hienoimmassa talossa. Ja tietenkin itse olin pukeutunut aivan väärin, siellä sitten tallustelin tennareissa ja huppareissa muiden pukeutuessa parhaimpiinsa.
Kävimme viime lauantaina tutustumassa Padovaan ja tervehtimässä suomalaisia ystäviämme Siennan kielikurssilta. Päivä meni kierrellessä Padovan eri Piazzoja ja nähtävyyksiä sekä juodessa Spritzejä. Padovassa on useita eri Piazzoja joissa on joka päivä markkinat. Kiersimme markkinoita ja erityisen tarkasti tutkimme kojuja Euroopan isoimmalla torilla Prato della Vallella. Mukaan lähtivät sukkapuikot ja langat pipoja varten sekä uusia kasveja kotiimme. Meillä on menossa varustelukilpailu naapureiden kanssa, tällä hetkellä vessan ikkunalaudan kauniit kukat voittavat mennen tullen naapurimme Herra Gandalfin piikkiset kaktukset.
Padovassa käydessä täytyy pistäytyä Sant'Antonius basilikassa, jossa sijaitsevat myös pyhimys Antoniuksen palvottavat jäännökset. Sant Antonius on Padovan suojelupyhimys, joka aikoinaan oli suuri parantaja. Kirkossa käymisellä ja Antoniuksen alaleuan ja kielen jämien palvomisella pitäisi olla parantava vaikutus. Kävin katsomassa Antoniuksen hyviä hampaita ja kiersin kirkon, toivottavasti olen nyt hieman terveempi.
Padovasta mukaan lähtivät Milanossa opiskelevat Riia ja Petra. Tytöt viettivät meillä yhden yön ja tutustuivat sitten sunnuntaina Veronaan Elinan ja Henrin johdatuksella, itse makasin sängyssä migreenin kourissa.
Tällä viikolla ostin itselleni uuden polkupyörän, kauniin italialaisen Chesinin. En enää luottanut varastettuihin ja käytettyihin pyöriin vaan seurasin Henrin esimerkkiä ja astelin pyöräkauppaan ostamaan upouuden polkupyörän. Mutta, onhan se aivan eri peli kuin Globe Trotter ja Wheeler: ei irtoavia osia ja toimimattomia jarruja ja vaihteita. Ennen kevättä pitää vain miettiä, miten saan sen raahattua Suomeen. Onkohan edessä pyöräily euroopan halki...?
Maanantaina pääsin tutustumaan italialaiseen kirurgian osaamiseen. Aseptiikka oli hieman erilaista kuin Suomessa, käsiä ei desinfioitu, maskia ei käyetty, vaatteina olivat aivan tavalliset farkut ja t-paita ja kädessäkään eivät olleet aseptiset hanskat. Kirurgi laittoin potilaalle 8 implanttia melkoisella kyydillä. Olen luullut, että niiden laitto on hyvin tarkkaa puuhaa, mutta täällä kirurgi tuntui porailevan reikiä luuhun aivan fiiliksen mukaan. Mielenkiintoista.
Klinikassa minusta on kuoriutunut myös huijaava italialainen, koska osaan väärentää jo melko hyvin osan klinikan opettajien nimikirjoituksista. Huijaaminen ja väärentäminen tuntuu olevan täällä sääntö eikä poikkeus ja minulle ja Henrille naurettiin päin naamaa, kun kerroimme aikovamme suorittaa kaikki 490 pakollista tuntia klinikkatyöskentelyä. Hassua on, että osa professoreista ei halua opiskelijoiden seuraavan klinikkatyöskentelyään, joten näiltä professoreilta opiskelijat hakevat sivullisen nimikirjoituksia, joihin sitten jokainen keksii sopivat päivät. Itsekin olen tehnyt endodontian kliinistä harjoittelua yli 100 tuntia.
Ostimme ensi sunnuntaille liput Inter Milanin ja Udinesen matsiin. Tiedossa on siis matka Milanoon ja toivottavasti myös fanaattisten fanien kannustushuutojen ja -laulujen värittämää jalkapalloa. Itse taidan tyytä karjumaan "Hyvä perse" -huutoja suomeksi. Samalla reissulla Milanoon nappaan mukaamme myös ystäväni Katrin, joka tulee viettämään omaa lomaa seuraksemme viikoksi.
4 kommenttia:
Maijulla on siis uusi paras pyörä. JEI! Ja vauhtia on piisannut. WOU! Hyvähyväalihei.
Mun hiuksista saa näköjään ihan ookoopitävät, jos vaan jättää käyttämättä hoitoainetta, ja tupeeraa ja lakkaa vielä vähän normaalia enemmän. Ja ilmeisesti sprayvärikin tekee hyvää. Spray-sanasta tulee muuten aina spritz mieleen. Mutta aika spraymaalin väristähän se juoma olikin.
Olet aika kiva. Puhallan migreeniisi täältä kauempaa. Läheltä en uskalla, ettei vaan tartu. HUIKAMALUUS!
Kaipaan sinua.
Ja Ehkä Kari Tapiotakin paremmin sen kaiken on tiivistänyt aikamme kuuluisin runoilija sanomalla: "Mahalla on askaa, kohta tulee.."
Niinja. Jalkapallo on vaan maailmahistorian paras peli. :)
Ompas mulla harvinaisen hyvät jutut. Jakselehan DARLIN. Ja sano terveisiä kaikille. Oot vähintään mun idoli. Ellet jopa jumalatar.
Mukavia juttuja täällä. -Ja tuo väsynyt Taidehaukku on ehkä ihan paras ;D
Lähetä kommentti