Joulu

Ihmettelen hiljaisuutta. Kuulen vain suksieni äänen ja pienen tuulen vireen puissa. Kaikkialla on valkoista, puhdasta ja kaunista.
Pimeys alkaa saapua jo kahden jälkeen. Neljän aikaan on jo pilkkopimeää, päivän pituus on reilu 4 tuntia. Ja silti, tässä pimeydessä ja kylmyydessä minulla on suunnattoman hyvä olla. Olen tullut kotiin.


Rauhaisaa Joulua ja Tähdenlentoja Uuteen Vuoteen 2009!

Ihme ja kumma

"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa..." Näin myös Italiassa. Vielä neljänkin kuukauden jälkeen en ymmärrä kaikkea, mitä ympärilläni tapahtuu.

Jokaisessa vessassa tilaa vie valkoinen laari vessanpöntön vieressä, mikä on bidén tarkoitus? Mitä sillä tehdään? Pestään takapuoli? Kädet? Pyykit?
Ja miksi jopa uusissa ravintoloissa vessassa (myös naisten) on pöntön sijaan lattiassa vain reikä?

Miten kaikki italialaiset ovat niin laihoja, vaikka vihaavat urheilua ja syövät paljon? Onko suomalainen lihavuus vain geeneissä, koska ainakin itse koen syöni terveellisemmin kuin suurin osa italialasista ja käyväni lenkilläkin harva se päivä? Hauskinta huvia lenkillä on naureskella italialisten liikuntavarustukselle. Ei ole jäänyt yhteen kertaan, kun hieno rouva lenkkeilee turkki päällä ja helmet kaulassa heiluen.

Miksi kaikki ajavat autolla? Lenkillä eräs setä rupesi juttelemaan kanssani ja kerroin hänelle, että Suomessa on paljon yleisempää kävellä tai polkupyöräillä autoilun sijaan. Setä kertoi minulle syyn, miksi italialaiset autoilevat: he vain ovat niin paljon rikkaampia kuin suomalaiset. Uskallan kyseenalaistaa tämän vastauksen.

Mikä on Napapirji? Miksi Norjan lippu on yhdistetty Islannin karttaan? Jos haluat olla katu-uskottava ja samalla rento, tulee sinun pukeutua Napapirji-merkkiseen anorakkiin. Tämän italialaisen "mukaniinreipashenkisen" vaatemerkin logona on Norjan lippu ja Islannin kartta. Olisiko suunnittelijan sittenkin pitänyt katsoa Atlasta kaksi kertaa?

Klinikassa suurta hupia minulle ja Henrille, mutta paniikia italialaisille opiskelijoille aiheuttaa parodontologian professori. Tämän pähkähullun professorin saapuessa paikalla olo on kuin armeijassa käskyä odottaessa, myös potilaalla, joka yleensä on odottanut kyseisen herran saapumista vähintään tunnin. Yksi opiskelija pukee professorille kumihanskat käteen, maskin naamalle ja myssyn päähän. Kaksi muuta opiskelijaa seisoo ojennuksessa taka-alalla röntgenkuva ja hammaskartta kädessään. Erikoistuva lääkäri myötäilee pelonsekaisin tuntein Herra Isoherraa ja muistaa välillä mainita kuinka hyvä maestro hänellä on. Miksi yksi ihminen saa koko klinikan sekaisin?

Miksi niin harva italialainen puhuu vieraita kieliä? Nykyisin kouluissa on pakollista opiskella ainakin yhtä vierasta kieltä, mutta silti pystyn laskemaan yhden käden sormilla kielitaitoisten kurssikaverien määrän.
Ja se kummastuttaa, että professoriksikin pääsee vaikkei osaisi englantia laisinkaan. Lukevatko he laisinkaan kansainvälisiä tutkimuksia?

Aiemmin mainitsemani parodontologian professorin englanti ei myöskään ole oikein sujuvaa. Avustin häntä fläppileikkauksessa. Tehtäväni oli imuroida potilaan suusta ylimääräinen sylki. Koska professori ei tiennyt, mitä tämä imurin käyttö on englanniksi (to aspire), joka kerta kun potilaan suu alkoi täyttyä syljellä, professori sanoi minulle: "Suck it, suck it!" Onneksi minulla oli maski suun edessä, koska en voinut pidätellä nauruani.

Kävimme toissailtana Henrin vanhempien kanssa ravintolassa syömässä. Pöytäkeskustelu sujui normaaliin ääneen, huutamatta. Viereemme istui italialainen seurue, jotka "keskustelivat" jatkuvasti ja KOVAAN ääneen. Mistä italialiset keskustelevat keskenään, koska tuntuu, että he eivät ikinä ole hiljaa, paitsi luennoilla. Itselläni on ollut hieman vaikeuksia totuttauta italialaisiin luenoihin, koska siellä pitää istua puhumatta ja oikeasti keskittyä. Oulussa kun suurin osa ajasta menee haaveiluun, jutteluun ja esimerkiksi paperilennokkien tekoon.

Yksi kerrostalokyttä löytyy jokaisesta kerrostalosta maasta riippumatta. Ensimmäisen kerroksen nainen (asumme itse kolmannessa) on jo kaksi kertaa tullut sanomaan, mitä meidän pitäisi tehdä, jotta asuintalomme olisi viihtyisämpi. Heti ensimmäisellä viikolla hän pyysi meitä laittamaan huonekalujemme alle huopatarrat, koska kuulemma tuoliemme liikuttelu häiritsee häntä. Alkuviikosta hän seisoi ovemme takana muovipussi täynnä pensseleitä ja maaleja. "Voisitteko maalata vessanne ikkunalaudan, koska kaikki muutkin ovat maalanneet omansa?" Tietääkseni tällaiset asiat eivät kuulu vuokralaiselle.

Jokaisessa maassa on omat kummallisuutensa. Voin vain kuvitella kuinka vaihto-oppilaat Suomessa ihmettelevät suomalaisten hiljaisuutta, saunakulttuuria tai esimerkiksi pääsiäisen perinneherkkua, mämmiä. Akankannon maailmanmestaruuksista tai opiskelijavapusta puhumattakaan. Kaikki kummalliset tavat ja asiat tekevätkin juuri eri kansallisuuksista ja maista erilaisia. Eihän täällä kukaan ymmärrä, kun kerron, mitä kaipaan Suomesta. "Sen saunan ymmärrän, mutta miksi siellä lumessa pitää alasti pyörähtää?" ihmetteli Elena.

Matka Éireen

Dublin on jotain aivan muuta kuin ne rauhoittavat merestä ja hurjista törmäistä otetut otokset Irlannin pohjoisrannikolta. Dublin on kaaosta, melua, sotkua, likaa ja sekasortoa. Niin ja lukemattomia pubeja Guinness-mainoksineen. Mutta ei sentään sadetta ja tuulta, vaan auringonpaistetta ja pientä pakkasta.

Miniloma Dublinissa oli juuri sopivan mittainen. Parissa päivässä ei ehtinyt ahdistua liikaa siihen kaikkeen sekasortoon, mikä kaupungissa vallitsi, ja ehdimme hyvin nähdä kaikki tärkeimmät nähtävyydet Trinity Collegesta Oscar Wilden patsaaseen. Iltaisin pistäydyimme pubeissa, mutta Guinnessiin en koskenut. Pelkkä Guinnessin tehtaan lähistöllä leijunut maltaan haju sai edellisen aterian kiipemään kurkkuun.

Elenalla oli runsaasti italialisia ystäviä Dublinissa, joiden seurassa vietimme suurimman osan ajasta puhuen italiaa. Ja sen kerran kun joku erehtyi puhumaan minulle irantilaisella vahvalla aksentilla, en meinannut ymmärtää sanakaan.


Elena ja hieman överiksi mennyt joulukoristelu

Lentomme takaisin Italiaan lähti Belfastista, jonne matkustimme jo aamusta, jotta meillä olisi aikaa tavata kaverini Johanna. Johanna toimi meille paikallisoppaana ja pääsimme tutustumaan hänelle tärkeisiin paikkoihin, kuten yliopistoon ja sen läheiseen burritoravintolaan.

Belfastissa oli myöskin eurooppalaiseen tapaan rakennettu joulutori, jonka ihmeellisin koju oli Suomen lipuin koristeltu. Kojussa italialainen pariskunta möi suomalaista turistirihkamaa ja tarjosi sateiseen Belfastiin illuusiota kaukaisesta, kylmästä ja mystisestä Suomesta. Meille he tarjosivat piparia ja kutsun pikkujouluihin. Jäi valitettavasti nämä suomalaisitalialaiset pikkujoulut näkemättä, koska lentomme lähti samana päivänä.

Johanna ja Suomi Belfastissa

Kotimatka oli taas yhtä odottelua, koska lennon myöhästyminen kahdella tunnilla sekoitti kaikki meidän etukäteen laatimat aikataulut. Jouduimme odottelemaan Milanon rautatieasemalla vielä kaksi tuntia junaa, koska emme ehtineet edelliseen. Alkuperäisen matkasuunnitelman mukaan meidän olisi pitänyt olla Veronassa jo kymmenen maissa, mutta lopulta avasin kotioven joskus kolmen tienoilla yöllä. Rankka reissu, mutta tulipa tehtyä.

Tuliaisena Dublinista sain flunssan, liekkö syynä ollut vetoisen ikkunan edessä nukutut yöt. Toivottavasti olo paranisi pian, niin pääsisin tekemään jotain ja päivätkin menisivät siten nopeammin. Lasken nimittäin tunteja siihen, että pääsen kotiin. Olo on kuin lapsena joulua odottaessa.

Maassa maan tavalla

Suomalainen kaverini sanoi eilen, ettei kestäisi Italiassa viikkoa kauempaa. Lause pisti miettimään, miten minä olen kestänyt tätä maata jo kolme kuukautta ja onko se italialainen meininki sittenkään niin kauheaa?

Jokaisella on varmaan oma käsityksensä Italiasta ja italialaisista. Viikon lomamatkoje perusteella Italiaan joko rakastuu tai sitten viikkokin on jo liikaa. Tyypillisesti Italaista muistetaan vain pasta, vaaleille naisille viheltävät Luigit, historialliset rakennukset ja monumentit, lämmin sää ja se, että asiat hoituvat, jos hoituvat.

Ehkä itseäni on helpottanut Italiaan sopeutumisessa rennon kiireetön asenne. Oletin ennen maahan saapumista, että asiat hoidetaan eri tavalla kuin Suomessa, mutta ei välttämättä aina huonomalla tavalla. Toisaalta koko vuosi on minulle yhtä seikkailua, joten pienet vastoinkäymiset ja esimerkiksi junan myöhästyminen vuorokaudella ovat osa elämystäni.

Sinänsä tämä välillä toivottoman hitaasti eteenpäin etenevä ja kehittyvä yhteiskunta ei ole ollut vaikein osa sopeutua Italiaan, sillä luulen, että hankalinta on tutustua uusiin ihmisiin ja tehdä paikasta koti sekä täyttää päivät arjen rutiineilla. Välillä mietin, kuinka helppoa olisikaan olla kotona; jutella niiden tuttujen ihmisten kanssa suomeksi, käydä päivittäin klinikassa ja viikonloppuisin tanssahtamassa niillä tutuilla tanssilattioilla. Toisaalta, elämä Suomessa menee varmasti saman kaavan mukaan ja odottaa siellä miltei muuttumattomana kun palaan takaisin.

Itselleni tämä vuosi on totaalinen hengähdys opinnoista ja ehkä elän sitä pidenettyä nuoruutta ja pakenen aikuisen ihmisen vastuuta viettämällä lomaa Italiassa. Mutta miksi kiirehtiä siihen aikuisen elämään? Ehdin varmasti tehdä töitä kyllästymiseen saakka. Pian lasken vuosia eläkkeeseen enkä vuosia siitä, kun olen valmistunut. Ja varmasti se rivitalonpätkä ja volvo on saavutettavissa minullekin, jos sitä vain tahdon. Olisihan se tietenkin kiva tienata kuussa enemmän kuin mitä Kela minulle palkkaa maksaa. Mutta ehkä tämä aika poissa kotoa on arvokkaampi, kuin vuosi hammaslääkärin palkassa mitattuna.

Ja niistä Luigeista. Vaalea tukka kerää kyllä katseita. Välillä olo on kuin sirkuksesta karanneella apinalla, kun parhaimmillaan ihmiset osottelevat minua kohti sormella. Ehkä minulla on ollut vain lintsit auki tai vessapaperia kengässä.

Luigeista päästäänkin italialaiseen elekieleen, joka myöskin on vaatinut totuttelua. Jäyhänä kainuulaisena ystävien halaaminen, saatikaan vieraiden, on tuntunut välillä hieman vaivaannuttavalta, mutta täällä poskisuudelmat vaihtuvat jopa minulta luonnostaan. Italialaisten miespuolisten kaverusten läheiset välit saattaisivat saada perussuomalaiset näkemään punaista. Ja hei, he eivät edes ole homoja!

Ja parasta tässä kaikessa on, että oppii arvostamaan kaikkea sitä hyvää, mitä meillä Suomessa on, jota välttämättä ei Suomessa ikinä huomaisikaan. Esimerkiksi hammaslääketieteen taso ja opetus ovat varmasti Euroopan huippuluokkaa. Ja junatkin kulkevat ajallaan, ei se viidentoista minuutin myöhästyminen niin kauheaa ole.
Ja eritoten, olen löytänyt itsestäni ylpeän kainuulaisen ja pystyn rinta rottingilla sanomaan, että olen Kajaanista. Ei se oikesti niin paska paikka ole, kuten teininä ajattelin. Olisikohan tämä vihdoin merkki kuitenkin siitä hiipivästä aikuisuudesta ja kypsymisestä?

Rajojen ulkopuolelle

Vihdoin ja viimein ulotimme viikonloppureissumme Italian ulkopuolelle. Perjantaina matkustimme koulun jälkeen Innsbruckiin Itävaltaan, jonne junamatka Veronasta kestää noin komisen tuntia. Junasta astuessa olo oli kuin olisi kotiin tullut; lunta satoi, kaupunki näytti puhtaalta ja jotenkin hyvin helsinkimäiseltä asemalta katsottaessa ja mikä parasta, ihmiset kulkivat toppa- ja tuulitakeissa ja parhaimmat laskukamoissa.



Majotuimme vanhan kaupungin sydämeen Nepumuks- hostelliin, jossa nukuin yöni taas korealaisten tyttöjen kanssa. Yläsänkyä majoitti australialainen laskuopettaja, joka oli tullut verestämään taitojaan Innsbruckiin.
Innsbruck on Alppien ympäröimä ja jokaisen kadun päästä kohoaa vuoret. Hiihtokausi on jo alkanut ja kaupunki olikin täynnä kaikenlaista laskukansaa.



Kävimme kiertelemässä ensimmäisenä iltana Joulutoria ja juomassa kuumaa Glühweinia. Kaupunki on mukavan kokoinen sekä mukavan näköinen. Keskustassa voi liikkua kätevästi kävellen ja kauemmas pääsee raitiovainulla.
Launataina pyörimme päivän keskustassa ja etsimme Henkalle ja Elinalle talvitakkeja. Valikoimaa riitti ja tarjonta oli hieman erilaista Italian turkkeihin verrattuna.



Illalla tapasimme itavaltalaisen tytön, joka puhui erittäin hyvää suomea, koska oli joskus viettänyt vuoden Suomessa. Kathi vei meidät pienen Innsbruck-kierroksen jälkeen Weekender-klubille katsomaan The Wave Pictures -bändiä Britanniasta. Bändissä sinänsä ei ole montaa sanaa sanottavana, sen verran keskeneräistä ja kertaalleen tehtyä musiikkia he esittivät, mutta paikka, jossa keikka järjestettiin oli mahtava. Veronasta tällaisia baareja ei löydy, joissa olisi oululaisen 45-Specialin tunnelmaa.

Sunnuntaiaamuna hyppäsin aamulla junaan kohti Stuttgarttia. Mutta hyppäsinkin sitten aivan väärään junaan ja matkustin Alppien läpi kohti Münchenia. Pieni paniikki meinasi pukata junassa, kun tajusin olevani menossa aivan väärään paikkaan, mutta onneksi sain huonolla saksallanikin selvitettyä ongelmani kondyktöörin kanssa ja jatkoin matkaa Münchenistä vielä pari tuntia Stuttgartiin. Toisaalta pidentynyt junamatka ei haitannut laisinkaan, katselin lumisia vuorimaisemia ja neuloin uuden palmikkopipon.

Stuttgartissa juna-asemalla oli vastassa Taneli ja siirryimmekin sitten kaupungin pääkadun nähtyämme Tanelin tyylikkääseen betonibunkkeriin Yliopiston lähistölle. Pakko sanoa, mutta Oulun Yliopisto on tämän kauheuden rinnalla melkoinen kukkanen. Stuttgartissa panostetaan kuulemma tutkimukseen eikä niinkään rakennusten ulkonäköön.

Saksassa aika kului nopeasti kaupungilla pyörien ja naapurikaupungin Tübingenin ristikkotaloja ihaillen. Suurta iloa tuotti myös Tanelin alakerran kalja-automaatti.


Tübingen





Stuttgart kaupunkina oli hieman tylsä, siis ainakin keskusta, missä pyörin. Kaikki talot olivat melko uusia ja kaupungin ilme hieman persoonaton. Ehkä sitä on liikaa tottunut italialaisten kaupunkien ikivanhoihin, romanttisiin taloihin. Mutta silti, ei se Saksa ihan paska maa ollut, kuten Seppo Räty väitti.

Kotimatka meni vähemmillä ongelmilla ja satuin oikeaan junaankin Stuttgartissa. Veronassa bussista kotiin kävellessä tuli aivan hassu tunne, tuntui kuin olisin tullut kotiin. Ehkä vihdoinkin olen selättänyt kaikki koti-ikävän oireet, koska elämä täällä Italiassa on oikeasti aika ihanaa!


"...ööö, tahtoisin yhden yorman...", kioski Stuttgartissa

Vettä ja Venetsiaa

Venetsiassa vesi on kaikkialla. Talot on rakennettu meren päälle ja kaupungissa voi kulkea kanaaleita pitkin gondooleilla tai muilla veneillä. Eilen venetsiassa pystyi myös uimaan kaduilla.
Kun päätös on tehty, niin se pidetään vaikka väkisin. Siksi lähdimme kohti Venetsiaa, vaikka vettä tuli kuin saavista kaatamalla jo Veronassa.

Venetsiassa sään ikävyyttä lisäsi myös kova tuuli, jonka vuoksi eteenpäin kulkeminen kapeilla kaduilla oli välillä melkoisen extremeä. Löysimme kymmenittäin rikkinäisiä, hylättyjä sateenvarjoja kaduilta ja roskisten vierestä.
Tarkoituksemme oli seikkailla ilman karttaa ja nähdä Venetsian kuuluisimpien nähtävyyksien lisäksi myös hieman tuntemattomia katuja. Eksytimme sitten totaalisesti itsemme Katrin kanssa ja hortoilimme todellakin koko päivä tuntemattomilla kujilla ja jäipäs sitten ne suuret nähtävyydetkin näkemättä.



Viiden tunnin sateessa rämpimisen jälkeen (kukkarossa setelitkin olivat aivan litimärät) eksyimme mukavan lämpimään pubiin, jossa kuuntelimme soulia ja joimme pari kohmetusta poistavaa juomaa. Saimme baarimikolta uuden kartan ja ohjeet kävellä takaisin juna-asemalle. Löysimme sitten kotimatkalla ne Venetsiassa parveilevat turistitkin pääkaduilta juna-asemalle juostessa.

Jäi onneksi seuraavallekin Venetsian reissulle jotain nähtävää.

Keskiviikkona oli ensimmäinen hampaan tentti. Höpötin opettajalle kolme minuuttia aiheestani, kunnes proffa keskeytti minut ja sanoi, että tentti on läpäisty. Luulen, että skandinaavinen alkuperäni auttoi minua huomattavasti pääsemään tentin läpi. En nimittäin jännitykseltäni saanut selitettyä opiskelemiani asioita kovinkaan järkevästi ja johdonmukaisesti. Mutta pääasia on, että tienasin tälläkin esityksellä 2 opintopistettä Kelalle.

Lisää kuvia löytyy osoitteesta http://www.facebook.com/album.php?aid=45767&l=a1884&id=597318788

"Ain lakkoillen työtäs tee..."

Yhtä usein kuin Berlusconi päästää suustaan sammakoita, lakkoilee myös joku taho Italiassa. Joskus kyse on yleislakosta ja joskus taas jonkun ammattiryhmän niskuroinnista. Itse jouduin pulaan sunnuntaina kun junat eivät enää liikkuneet mihinkään suuntaan.

Matkustimme sunnuntaina Milanoon katsomaan Inter Milanin ja Udinesen matsia San Siron stadionille. Stadionilta kuului melkoinen mylvintä jo pari tuntia ennen ottelun alkua, kun fanit treenasivat kannustuslaulujaan. San Siro on aivan valtavan kokoinen ja istumapaikat löytyvät 85 700 katsojalle. Istuimme hieman rauhallisessa katsomossa, jossa fanit tyytyivät taputuksiin. Matsi oli aika pitkäveteinen ja hidastempoinen, kunnes lopussa pelin lisäminuuteilla Inter teki vihdoin kauan kaivatun maalin ja katsomo räjähti totaalisesti. Itse tyydyin vain nauramaan, sillä ihmisten ilo oli niin valtavan huvittavaa.


Matsin jälkeen kävin hakemassa Milanon juna-asemalta Katrin ja suuntasimme kohti aperitiivoja. Aperitiivot juotuamme ja ruuat syötyämme lähdimme takaisin juna-asemalle ja suunnittelimme hyppäävämme klo 21.15 junaan. Juna ei koskaan liikahtanutkaan laituristaan lakon vuoksi ja saimme tiedon, että seuraava juna lähtee vuorokauden kuluttua.
Lukuisten suunnitelmien ja puhelinsoittojen jälkeen Henrin pikkuserkku lupasi majoittaa meidät yhdeksi yöksi siskonpetiin.

Seuraavan päivän seikkailimme Milanossa pahalta haisevina. Kiertelimme tuulitakeissamme hienoja ostoskatuja ja bongasimme muunmuassa 25 000 euron lastenvaunut, jotka oli päällystetty chinchillan turkilla. Kun mielenkiintoisimmat kaupat ja kadut oli kierretty siirryimme takaisin Milkan luokse katsomaan Frendejä ennen junan lähtöä.



Juna lähti vihdoin vuorokauden myöhässä kohti Veronaa. Veronan asemalla odotti vielä yllätys, kun Veronan bussit olivat lakossa, joten jouduimme tilaamaan taksin kotiin.

Huomenna on ensimmäinen suullinen tentti, onneksi englanniksi. Lukeminen on jäänyt hieman vähälle ja muistiinpanoni luennoilta on melko heikonlaiset, joten toivottavasti pääsen tentin läpi internetin antamilla tiedoilla. Olen onneksi saanut jo etukäteen aiheen, josta joudun puhumaan professorille, joten olen voinut keskittyä vain yhteen asiaan: paranasal sinuksiin.

Tämä viikko on taas melkoinen lomaviikko, koska Katri on käymässä. Suunnitelmissa olisi ainakin laulaa karaokea, johon on tilaisuus perjantaina Campus Pubissa ja myös käydä Venetsiassa ja Gardalla. Tänään jo kiersimme Veronan nähtävyydet ja istuimme pitkään viinilasillisilla Kappa Cafe:ssa.

Myrskyn jälkeen on poutasää

"Myrskyn jälkeen on poutasää.." lauleli jo aikoinaan Kari Tapio. Sateisten ja tuulisten päivien jälkeen aurinko vihdoin tunki esiin pilvien takaa. Veronaa halkova joki, Adige, täyttyi ääriään myöten sateiden jälkeen ja aamulla lenkillä ollessani kastuivat myös omat kenkäni kun kahlasin joen vieressä ja nyt osittain sen alla olevalla lenkkipolulla. Lokit ottivat kaiken ilon irti valtoimenaan virtaavasta joesta matkaamalla kovaa vauhtia alas juoksua.

Kauheasti on ehtinyt tapahtua viimeisen kirjoituksen jälkeen. Olemme eksyneet juhliin, joissa ruokaa teki japanilainen kokki ja viihdyttäjinä toimivat oopperalaulajat. Eikä juhlien sijaintikaan ollut mikään huono; söimme sushia Piazza Erben hienoimmassa talossa. Ja tietenkin itse olin pukeutunut aivan väärin, siellä sitten tallustelin tennareissa ja huppareissa muiden pukeutuessa parhaimpiinsa.

Kävimme viime lauantaina tutustumassa Padovaan ja tervehtimässä suomalaisia ystäviämme Siennan kielikurssilta. Päivä meni kierrellessä Padovan eri Piazzoja ja nähtävyyksiä sekä juodessa Spritzejä. Padovassa on useita eri Piazzoja joissa on joka päivä markkinat. Kiersimme markkinoita ja erityisen tarkasti tutkimme kojuja Euroopan isoimmalla torilla Prato della Vallella. Mukaan lähtivät sukkapuikot ja langat pipoja varten sekä uusia kasveja kotiimme. Meillä on menossa varustelukilpailu naapureiden kanssa, tällä hetkellä vessan ikkunalaudan kauniit kukat voittavat mennen tullen naapurimme Herra Gandalfin piikkiset kaktukset.

Padovassa käydessä täytyy pistäytyä Sant'Antonius basilikassa, jossa sijaitsevat myös pyhimys Antoniuksen palvottavat jäännökset. Sant Antonius on Padovan suojelupyhimys, joka aikoinaan oli suuri parantaja. Kirkossa käymisellä ja Antoniuksen alaleuan ja kielen jämien palvomisella pitäisi olla parantava vaikutus. Kävin katsomassa Antoniuksen hyviä hampaita ja kiersin kirkon, toivottavasti olen nyt hieman terveempi.

Padovasta mukaan lähtivät Milanossa opiskelevat Riia ja Petra. Tytöt viettivät meillä yhden yön ja tutustuivat sitten sunnuntaina Veronaan Elinan ja Henrin johdatuksella, itse makasin sängyssä migreenin kourissa.

Tällä viikolla ostin itselleni uuden polkupyörän, kauniin italialaisen Chesinin. En enää luottanut varastettuihin ja käytettyihin pyöriin vaan seurasin Henrin esimerkkiä ja astelin pyöräkauppaan ostamaan upouuden polkupyörän. Mutta, onhan se aivan eri peli kuin Globe Trotter ja Wheeler: ei irtoavia osia ja toimimattomia jarruja ja vaihteita. Ennen kevättä pitää vain miettiä, miten saan sen raahattua Suomeen. Onkohan edessä pyöräily euroopan halki...?

Maanantaina pääsin tutustumaan italialaiseen kirurgian osaamiseen. Aseptiikka oli hieman erilaista kuin Suomessa, käsiä ei desinfioitu, maskia ei käyetty, vaatteina olivat aivan tavalliset farkut ja t-paita ja kädessäkään eivät olleet aseptiset hanskat. Kirurgi laittoin potilaalle 8 implanttia melkoisella kyydillä. Olen luullut, että niiden laitto on hyvin tarkkaa puuhaa, mutta täällä kirurgi tuntui porailevan reikiä luuhun aivan fiiliksen mukaan. Mielenkiintoista.
Klinikassa minusta on kuoriutunut myös huijaava italialainen, koska osaan väärentää jo melko hyvin osan klinikan opettajien nimikirjoituksista. Huijaaminen ja väärentäminen tuntuu olevan täällä sääntö eikä poikkeus ja minulle ja Henrille naurettiin päin naamaa, kun kerroimme aikovamme suorittaa kaikki 490 pakollista tuntia klinikkatyöskentelyä. Hassua on, että osa professoreista ei halua opiskelijoiden seuraavan klinikkatyöskentelyään, joten näiltä professoreilta opiskelijat hakevat sivullisen nimikirjoituksia, joihin sitten jokainen keksii sopivat päivät. Itsekin olen tehnyt endodontian kliinistä harjoittelua yli 100 tuntia.

Ostimme ensi sunnuntaille liput Inter Milanin ja Udinesen matsiin. Tiedossa on siis matka Milanoon ja toivottavasti myös fanaattisten fanien kannustushuutojen ja -laulujen värittämää jalkapalloa. Itse taidan tyytä karjumaan "Hyvä perse" -huutoja suomeksi. Samalla reissulla Milanoon nappaan mukaamme myös ystäväni Katrin, joka tulee viettämään omaa lomaa seuraksemme viikoksi.

Väsynyt taidehaukku ARTVeronassa

Vieraita talossa

Muuton jälkeen joku muukin innostui asunnostamme, sillä koko viikon meillä on ollut tupa täynnä vieraita. Matkustin sunnuntaina Milanoon hakemaan Helenaa ja samalla katsomaan miljoonakaupunkin vilskettä. Helena löytyi Bergamon asemalta ja ensimmäinen itla vietettiin Hostelli Rotassa korealaisten tyttöjen kanssa, jotka osasivat puhua korean lisäksi saksaa. Niinpäs tuli minunkin ja wohl:lle käyttöä. Kiertelimme maanantain Milanon kaupoissa ja tapasimme myös viikon toista suomalaisvahvistusta Ramia mäkkärin kulmilla. Rami sai houkuteltua Veronaan vielä Milanossa opiskelevan Helmin, joten talo oli tiistaina täynnä, kun saimme siirrettyä rinkkamme Millenium Residencestä Viale Christofor Colombolle.


Alkuviikon kiersimme Veronan nähtävyyksiä ja pieniä pubeja. Ja eräältä pubireissulta kotiin kävelessämme tutustuimme lähihuoltoaseman ihmeeseen, maitoautomaattiin! Pakollisten baarinjälkeissnägärieväiden sijaan joimme maitoa kotimatkan.

Keskiviikkona vietimme feste finalndese suomalaisvieraidemme kunniaksi. Suomalaista juoma- ja juhlakulttuuria katsomaan kutsuimme myös ulkomaalaisia ystäviämme, joista kaukaisin vieras oli koreasta. Ilta meni pullaa leipoessa ja syödessä sekä boolia naukkaillessa. Hieman hiprakkaa lisätäksemme pelasimme juomapelejä ja äärettömän äänekästä eläinsokkoa. Ilmeisesti epämääräinen määkiminen ja haukkuminen oli liikaa naapureillemme, koska oveemme koputeltiin ja aamulla ovenkahvasta löytyi talon järjestyssäännötv tärkeimmät kohdat alleviivattuina sekä lappu, jossa pyydettiin jatkossa hieman rauhallisempaa käyttäytymistä. Seuraavana päivänä kaikki käyttäytyivät hieman rauhallisemmin...



Saattelin Helenan aamulla kuuden junaan ja juoksentelin takaisin asunnollemme. Herättelin muut ja puuron syötyämme pakkasimme taas reput ja vedimme jalkaamme lenkkarit. Suuntana taas Gardajärvi, mutta tällä kertaa teimme matkaa vuokra-autolla. Aloitimme Gardan kierroksen nousemalla autolla serpentiiniteitä vuorille. Vuokra-automme Punto kakisteli hieman jyrkkiä nousuja vastaan, mutta nousi kiltisti aina kilometriin asti. Kiersimme koko Gardan ympäri pysähdellen välillä pieniin kyliin ja poukamiin.

Kotimatkalla pistäydyimme Ikeassa täydentämässä asuntomme varustusta. Sain vihdoin ja viimein täkin itselleni ja voimme myös leikata juustoa muulla kuin kuorimaveitsellä. Ikeassa sorruimme syömään ruotsalaisia lihapullia perunoilla ja puolukkahillolla. Skandinaavista koti-ikävää helpotimme ostamalla purkin puolukkahilloa myös kotiin.

Huomenna Rami lähtee aamulla takaisin Suomeen, mutta saamme tilalle vieraita Virosta. Eräs taiteilijaopiskelija Milanosta tulee vierailulle siskonsa kanssa. Tiedossa on luultavasti taas uusi kaupunkikierros ja Sprizit Piazza Erbellä.

Osoitteeni on: Viale C. Colombo 97 appartamento 18(Somma), 37100 Verona, Italy

Io ho bicicletta molto brutta!

Rikoin tänään yhden polkupyöristämme. Ajoin ruokatunnilla kaupunkiin lääkikseltä katsomaan Elenaa. Pyörä oli jo aamulla hieman oireillut: nostin ketjut pari kertaa ja lisäksi polkimet jotenkin tuntuivat kummallisilta. Koska olen aikamoinen käsi kaikkien teknisten vehkeiden kanssa, lähdin polkemaan Wheelerillä myös kaupunkia kohden. Juuri ennen matkan suurinta ja vilkkainta risteystä maailman paskimman pyörän koko keskiö irtosi. Vältyin suurelta tapaturmalta, mutta Wheeler sai pari potkua ja kirosanaa osakseen. Nyt haaveilen sitten upouudesta polkupyörästä, jossa olisi toimivat jarrut, vaihteet ja ei niin paljon tippuvia osia kuin Wheelerissä. Täytynee vain keksiä pyörän rahoitus ennen pyöräkauppaan astumista.

Olemme lanseeranneet suomenkieleen uuden sanan: olla enniona. Ennio on vuokraemäntämme tuleva puoliso. Ennio on perinteinen italialainen mies, joka ei paljon kotitöitä tee. Enniolla on aina huomauttamista naisensa tekemisistä, koska Ennio vain tietää aina paremmin. Ennio istuu siis kotona jalat pöydällä eikä koske ikinä tiskeihin eikä likaisiin vaatteisiin. Ennio ei tunne sanaa tasa-arvo, koska Ennion tietää, että miehet ovat naisia parempia. Enniona olo on siis todellista sikailun juhlaa ja suuri miesten etuoikeus Italiassa. Henri yrittää aina välillä vedota sisäiseen ennioonsa, jotta voisi välttää kotityöt. Onneksi asunnossamme asuu kaksi suomalaista feministiä, Elina ja minä, ei siis Henri.

Koulussa tämän italialaisen ennioasenteen huomaa hyvin, miehet tekevät ja naiset katsovat. Tai ehkä minun pitäisi olla vain hieman uteliaampi ja ahkerammmin kysyä pääsisinkö puikkoihin...

Loppuviikko menee Helenan saapumista odottaessa. Lauantaina menemme Henrin ja Elinan kanssa taide- ja muotoilumessuille, jotka ovat ilmeisesti melko iso tapahtuma Veronassa. Ja sitten sunnuntaina reissaan Bergamoon hakemaan Helenaa asemalta, jonka jälkeen matkustamme Milanoon ja yövymme hostellissa. Milano on melkoinen miljoonakaupunki, katsotaan miten hyvin selviämmme hostelliimmekaan...

Lisää kuvia Gardan matkasta
http://www.facebook.com/album.php?aid=40695&l=63900&id=597318788

Viimeinen vuorella on mätämuna....

Voi Veikka Gustafsson sentään!

Reppu täyteen eväitä, lenkkarit jalkaan, arskat päähän ja menoksi. Matkustimme aamubussilla Gardajärvelle Malcesinen kylään ja englantilaisista "youknow" -turisteista eroon päästyämme leikimme vuorikiipeilijöitä nousten kohti Malcesinen huippua. Mikäs sen tervehenkisempää kuin nauttia aamuauringosta ja mahtavista Gardajärven ja vuoriston suomista näkymistä reisien ja takapuolen huutaessa hallelujaa. Ilma oli mitä parhain, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämmintä oli noin 25 astetta. Italiassa voi lokakuussa tulla melkoinen hiki topissa ja shortseissa.

Reitti huipulle oli aika helppo, sillä jalattomille italialaisille (ja ehkä myös muille turisteille) oli tehty aika pitkälle autotietä kuljettavaksi. Melkein metsässä kasvaneina suomalaisina kehitimme kuitenkin omat reitit metsikköihin ja saimme ehkä enemmän irti kauniista vuoresta kuin gondolihissillä ylös kulkevat muut turistit.


Kiipesimme ylöspäin pari tuntia ja saavutimme miltei kilometrin korkeuden.
Matkalla ylöspäin tuli vastaan idyllisiä pieniä kyliä, jossa lehmät laidunsivat ja mummot kitkivät kasvimaatansa. Kohtasimme myös yllätyksen keskellä peikkometsää.

Italiassa olon aikana olemme nauraneet maailman rumimmalle autolle Fiat Pandalle. Olemme ilkkuneet sen pientä kokoa ja epäilleet sen suoriutumista auton tehtävistä. Eilen kuitenkin koimme melkoisen yllätyksen vuoristossa kun vieressämme nousi pari Fiat Panda Trekkingia ketterämmin kuin me. Se sittenkin on toimiva auto!

Alastulo olikin paljon helpompaa kuin ylös könyäminen. Tunnissa palasimme takaisin Gardan rantaan huljuttelemaan varpaita ja vaihtamaan hikisiä sukkia. Uimaan emme päässeet, koska Malcesinen rannat eivät oikein siihen soveltuneet. Ennen bussin lähtöä ihastelimme vielä auringon painumista vuorten taakse. Sunnuntai oli ehdottomasti paras päiväni Italiassa. Kummasti se masennuskin ja koti-ikävä jäivät sinne vuorille...

Sängynpohjalta kukkuloille

Pakkasin taas rinkkani torstaina ja muutin Millenium Residenciin. Asumme Elinan ja Henrin kanssa samassa huoneessa, minun sänkyni sijaitsee keittiössä. Ilmeisesti ahdas tila rupesi ahdistamaan, podin nimittäin eilen pahinta ahdistusta koko Italiassa olon aikana. Lenkki, pitkät päiväunet eikä itkupuhelut äidille ja Helenalle auttaneet. Kyselin äidiltä nukkumapaikkaa ensi kevääksi ja katselin jo töitä Työvoimatoimiston sivuilta. Jopa Kajaani tuntui houkuttelevammalta vaihtoedolta kuin kevät Veronassa.

Tänään kaikki on sitten tuntunut aivan erilaiselta. Aamulla heräsin siihen kun Elina kattoi aamupalaa parvekkeelle päiväpeiton päälle. Aamuauringon innostamina lähdettiin aamulenkille kukkuloille. Lenkki venyi parituntiseksi mäkitreeniksi ja maisemien ihannoinniksi.

Lenkin jälkeen kiirehdimme Mensalle (yliopiston ruokala) syömään, koska kaupunkiin oli saapunut Siennalaisia kavereitamme. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että mensalla voi juoda ruokajuomana viiniä. Suomessa tällainen ei voisi olla mitenkään mahdollista, kaikki joisivat itsensä humalaan koulussa...

Toimimme siis päivän turistioppaina kun esittelimme Paulalle, Tiialle ja Sienna kielikurssilla italianryhmässäni olleelle Alicelle Veronaa. Tyttöjen mukana oli myös muita erasmusopiskelijoita ympäri Eurooppaa. Kiersimme kaikki suurimma nähtävyydet ja pistäydyinpä minäkin ensimmäisen kerran Veronan Duomossa, joka oli kuin suoraan Las Palmasista kirkon edustalla heiluvien palmujen vuoksi.
Ennen Duomoon menoa eksytimme Henrin ja Elinan kanssa vieraamme ja löysimme ehkä maailman hauskimman kaupan. Kauppa myy sisustustarvikkeita, mutta kauppa sinänsä on myös omistajapariskunnan toimisto ja työtila. Löysin niin monta kivaa tavaraa, jolla olisin voinut kotiani sisustaa...

Eksyimme taas Sottoriva 23 -baariin aperitiiveille. Taidamme olla siellä kohta vakioasiakkaita, sillä eilenkin pistäydyimme siellä Hippi-illassa juomassa viinilasilliset saksalaisten tyttöjen kanssa. Nyt vietämme sitten kalsari-iltaa hyvää kuohuviiniä juoden uudet legginsit jalassa. Menin tänään sukkakauppaan ja tuhlasin siellä pienen omaisuuden. Ei pitäisi sukkien loppua aivan heti kesken, vaikka ei päästäisikään pesemään pyykkiä pitkään aikaan. Maanantaina meille tulee tänne väliaikaiseen asuntoon pesukone ja saan vihdoin puhtaat vaatteet niskaan..

Huomenna suuntaamme Garda-järvelle. Tarkoituksena olisi kiivetä vuorille ja ehkä pulahtaa Gardan veteen. Eihän kukaan voi olla mieli maassa sellaisen retken jälkeen.

Hygienian huipulla

Unohdin pakata tyokenkani ja suojalasini mukaan Suomesta. Saan ne ensi viikolla, kun Helena tulee kaymaan kylassa Veronassa. Joka paiva klinikassa ollessani eras hoitaja valittaa minulle, koska minulla ei ole oikeanlaisia tyokenkia. Olen sanonut hanelle, etten viitsi ostaa uusia, silla minulla on jo kahdet ja viikon paasta saan omani. Ihmettelen tata tyokengistani tullutta halya, koska muuten klinikassa hygienia-asiat ei ole tyontekijoilla hallussa.
Esimerkiksi kasia ei ikina desinfioida. Ei ennen potilaan hoitamista, ei sen aikana eika sen jalkeen. Hyva kun joku pesee edes kadet.
Potilaiden valilla poria, imureita ja pintoja ei desinfioida laisinkaan.
Eristyspotilasta hoidettaessa on aivan normaalia menna eristykamppeissa naapuriboksiin tai vaikkapa kahvihuoneeseen.
Kaikissa paikkauksissa ja tietenkin juurihoidoissa kaytetaan kofferdamia (sellainen kuminen suojaliina, jolla estetaan syljen meno preparoitavaan hampaaseen). Tanaan kofferdamia laitettaessa kofferdamia hampaassa kiinnipitava klammeri lensi lattialle. Laitoin sen kiltisti likasten instrumenttien laatikkoon. Hammaslaakari ja varmaan viisi kandia yritti etsia puhdasta vastaavaa boksista, mutteivat sellaista loytaneet. Niinpas tama saastaisella lattialla kaynyt klammeri huljuteltiin hieman kasidesilla ja nakattiin takaisin potilaan suuhun. Enpas haluaisi joutua taalla hammaslaakariin.

Eilen vuokraemantamme kokkasi meille tyypillista Veronalaista risottoa. Etukateen hieman pelkasin tata illallista, koska vuokraemantamme ei ole kauhean hyva kokki. Hanhan on muuttanut vasta nelja vuotta sitten mamman hoivista (32-vuotiaana!) ja opettelee vasta ruoanlaiton saloja. Ruoka oli kylla aivan mainiota. Tuoksu oli kuin joulupuurossa, koska risotossa oli ripaus kanelia. Vuokraemannan tuleva mies on hanakka esiintymaan suurena Suomen asiantuntijana, koska han on kaynyt siella kerran kymmenen vuotta sitten. Ja osaahan han puhua suomeakin (ainakin vuokraemannan mielesta), koska osaa sanoa maito ja kermaviili. Onneksi tama piinallinen illallinen paattyi kuitenkin lyhyeen, koska pariskunnan piti lahtea jo tunnin paasta primi piatin jalkeen tangoamaan.

Pakkasin taas eilen rinkkani ja tanaan siirrymme sitten evakkoon Residenca Milleniumiin, jossa asuu ehka puolet erasmusopiskelijoista. Odotan innolla uusiin ihmisiin tutustumista, luultavasti joku heista osaa englantiakin. Kurssikaverini kun eivat oikein puhu muuta kuin italiaa. Henri kysyi yhdelta kurssilaiseltamme mita kielia han puhuu. Poika puhuu italiaa, hieman englantia ja slangia. Saan itsekin lisata kainuun murteen osaamieni kielien listaan...

Kuvatuksia

Aidille, isalle ja pojille pari linkkia valokuviin. Niin ja muillekin kiinnostuneille..

http://www.facebook.com/album.php?aid=37801&l=c37a5&id=597318788

http://www.facebook.com/album.php?aid=37531&l=07d76&id=597318788

http://www.facebook.com/album.php?aid=37066&l=a0986&id=597318788

Jostain syysta tama linkittaminen ei ota onnistuakseen, joten aiti ja iska kiltisti kopioi ja liittaa kyseiset osoitteet. Ja apua sitten kysytaan Lasselta tai Harrilta.



Parasta paivassa oli pyoralla polkeminen kouluun. Voi sita vapauden tunnetta, kun polkasin italialaisen romuni liikkeelle ja tunsin pakokaasunkatkuisen tuulen kasvoillani. Ohitin monta autoa ja olin koululla 20 minuuttia nopeammin kuin bussilla. Kylla elama on ihanaa!

Vieraissa verkoissa

Vaikeasti tavoiteltava netti löytyi lähempää kuin uskoinkaan. Avasin koneen kodissamme ja pääsin hakkeroitumaan jonkun toisen nettiyhteyteen. Enkä tunne itseäni lainkaan syylliseksi.
Olemme nyt hetkeksi päässeet asettumaan asuntoomme, tosin hieman poikkeavin järjestelyin. Asumme nimittäin tällä hetkellä vuokranantajamme kanssa. Tämä tuli ilmi vasta sitten kun saavuimme paikan päälle tavaroidemme kanssa.
Vuokranantajamme on menossa naimisiin 20 päivä ja hyvin konservatiivisena ihmisenä hän ei voi asua aviomiehensä kanssa ennen häitä. Siispä hän asuu meidän kanssamme häihin asti. Kummallista on se, että aviomies kuitenkin nukkuu osan öistä tuolla viereisessä huoneessa... Asumisjärjestelyt ovat menneet kaikesta huolimatta aika kivuttomasti, eilen tosin saimme valituksia siitä, että pesemme pyykkiä liian usein (kolme koneellista viikon aikana) ja ohjeistusta siitä, ettei asuntoa kannata lämmittää sähköuunin avulla. Mitenköhän tyhmänä hän meitä pitää...?

Viime torstaina kävimme erasmusapertiiveilla yliopiston lähellä. Heti kun astuimme sisään baariin meitä lähestyi italialainen poika, joka huusi jo kaukaa "You must be finnish! Finland is so great!" Kävi ilmi, että poika oli opiskellut viime vuoden Jyväskylässä ja hän oli pitänyt Suomesta todella paljon. Kyseisenä iltana keskustelimme vain tämän pojan kanssa, joten muihin erasmusopiskelijoihin ei tullut kauheasti tutustuttua. Tapasimme myös italialaisen, joka puhui hieman suomea. Poika tosin tarvitsi hieman rohkaisuryyppyä ennen keskustelua. Suomalaiset tavat olivat siis hyvin hallussa.

Kävin perjantaina kampaajalla. Pienien kommunikaatio-ongelmien vuoksi tukkani on nyt kuin 7-vuotiailla pikkutytöillä: lyhyt, tasainen etutukka ja muuten tuollainen tasaiseksi leikattu olkapäille ulottuva vammakampaus. Näytän siis äärettömän typerältä. Parturi olisi halunnut tehdä minusta vielä entistä vaaleamman. Kieltäydyin kauniisti maan tavalle, kaikki samaan aikaan kampaajalla käyneet asiakkaat halusit piiloittaa vaalealla värillä tumman juurikasvunsa.

Rauhallinen sunnuntai sujui lauantain oktoberfesteistä selvitessä (join juhlissa puoli litraa olutta isosta tuopista, suuri saavutus). Sunnuntaisin joen vieressä kulkeva autotie on suljettu autoilta ja pyhitetty jalankulkijoille ja pyöräiljöille. Kävin kauniin sään houkuttelemana juoksemassa jokea seuraten lähikylään ja takaisin. Reitti on kyllä kaunis, vuoret siintävät horisontissa ja viiniköynnkset tuoksuvat tien vieressä.
Illalla kävimme vielä ulkona apertiiveillä kolmen italialaisen kanssa. Tapasin vihdoin Veronassa asuvan Elenan, johon tutustuin viime keväänä Oulussa hänen ollessa erasmusvaihdossa.

Kävin viime viikolla jo luennoilla. Tähän mennessä kaikki luennoilla käydyt asiat ovat olleet tuttuja, joten olen ymmärtänyt melko hyvin. Kirurgian luennot eivät vielä alkaneet, koska luennot oli yllätys yllätys peruttu. Ilmeisesti kirurgeilla maasta riippumatta on aina mahdollisuus omiin aikataulutuksiinsa. Kaikki luennot alkoivat muutenkin poikkeuksetta eri aikaan kuin lukujärjestykseen oli merkattu. Niin ja sihteeri kantoi kiltisti opettajalle kahvia ja vettä kesken luennon.

Tämä päivä on opiskelujen tiimoilta mennyt hieman reisille, koska yliopistolle saavuttuani ilmoitustaululla oli lappu, että kielikurssit on siirretty klo 16. Tulin sitten takaisin kotiin ja jumituin tähän netin ääreen. En jaksanut tarpoa ylipopistolle uudestaan, joten aloitan kouluviikkoni huomenna.

Oktoberfest

Studio odontoiartria

Ehka tarpeeksi moni uskollinen lukija piti eilen peukaloita pystyssa, koska jotenkin kummallisesti asiat jarjestyivat ja meidan ei tarvitse nukkua taivasalla seuraavaa kolmea viikkoa. Paasemme muuttamaan tanaan asuntoomme hetkeksi. 9. paiva meidan taytyy vaistya vuokranantajan vanhempien tielta, jotka tulevat tyttarensa haihin Napolista. Vihdoin 20. paiva voimme muuttaa pysyvasti asuntoomme. Asumme osan lokakuusta huoneistohotellissa, ihanan kalllista. Kaikki kaupungin hostellit on varattu koko lokakuun, koska ilmeisesti oikein kenellakaan opiskelijalla ei ole asuntoa.. Enka yhtaan epailisi vaikka viela ennen lokakuun 20. paivaa tapahtuisi jonkin uusi kaanne tassa asuntoasiassa.

Tanaan aloitin hampaan opiskelut. Olin tyylikkaasti myohassa ensimmaisilta luennoilta 1h 15 min ja loppujenlopuksi istuin siella vain 20min. Luennolla kasiteltiin tuberkuloosia ja syfilista ja niiden ilmenemismuotoja suussa. Kyseessa oli siis suupatologian luennot. Osallistun myos korvanenakurkku -tautien kurssille ja jollekin kirran kurssille. Aamupaivisin meilla on klinikkatyoskentelya eli muiden hammaslaakarien seuraamista. Taalla opiskelijat eivat tee oikeastaan lainkaan itsenaisesti potilastoita opiskelujen aikana. Professori ja muut opiskeijat olivatkin hieman ihmeissaan kun kerroimme hoitaneemme jo itsenaisesti potilaita. Joudummekin esittelemaan professorille ensi viikolla taitojamme fantomissa. Kyseessa on jonkinlainen poraamiskoe. Hui!

Toinen kumma juttu on se, etta suurinosa hammaslaaketieteen opiskelijoista on miehia. Suomessa hammaslaaketiede on jarjestaan naisvaltainen ala.

Nyt kun kaikki asunto- ja opiskeluasiat on jarjestetty taytyy ruveta etsimaan polkupyoraa. Matkaa meidan kampalta tanne ghettoon laakikselle on noin 6 kilometria. Bussit kylla kulkevat, mutta eivat todellakaan ikina ajallaan. Varmin tapa ehtia luennolle taitaa olla uskaltautuminen pyoralla tuonne liikenteen sekaan.

Taalla jokaisella on auto tai kaksi. Ja kukaan ei todellakaan kavele. Kaikilla opiskelijoillakin on oma auto. Ilma on aivan pakokaasuista harmaana ja tietenkin kadut aivan taynna autoja. Lenkkeily kaupungin tuntumassa tuntuu aivan itsemurhalta, koska ilmanlaatu on niin huono. Kavimme eilen juoksemassa asuntomme lahella ja sielta loytyi jonkinlaisia hiekkateita puistoista, jottei tarvitse aina menna autojen sekaan. Lenkkeily muutenkin on aika mielenkiintoista. Kaikki tuijottavat meita kuin olisimme jotain sirkuksesta karanneita. Kaikki.

Ahdistus ja koti-ikava ovat helpottaneet ja nyt kaikki tuntuu kauhean mukavalta ja mielenkiintoiselta. Viela kun tutustuisi paikallisiin ja muihin vaihtareihin. Niin ja paasisi kampaajalle ja ehka hieman shoppailemaan. Ehka... :)

Veronaa ja vastoinkaymisia

Kielikurssin lapipaasyn jalkeinen helpotus vaihtui hyvin akkia ahdistukseksi ja paniikiksi. Saavuimme Veronaan ja aluksi kaikki tuntui menevan oikein mainiosti. Saimme kivan valiaikaisen asunnon viideksi paivaksi, jotta ehtisimme etsia pysyvaa asuntoa. No asunnonkin etsinta meni aluksi hyvin kivuttomasti, ensimmainen soitto tarppasi ja saimme hulppean asunnon lahelta keskustaa. Mutta. Asuntoon paasemme asumaan vasta lokakuun 20. paiva. Vuokraisanta lupasi jarjestaa asumisemme siihen asti, mutta eilen saimmekin puhelun, ettemme alkuperaisen suunnitelman mukaan voikaan menna asumaan vuokranantajan aidin isoon asuntoon. Olemme siis asunnottomia kolme viikkoa.
Armonaikaa on viela huomiseen, joten odotan suuren ihmeen tapahtumista.

Joka paiva Veronaan saapumisen jalkeen olemme ravanneet laakiksen ja keskustan yliopistokampuksen valia. Kukaan ei oikeastaan tienny, etta tulemme viettamaan vaihtovuotta Veronaan. Olemme siis hieman hukassa ja vietamme paivat selvitellen asioita ja jutellen eri professorien kanssa. Onneksi hammaslaaketieteen vaihtokoordinaattori on oikein mukava ja ystavallinen mies, joka lupasi jarjestella asiamme kuntoon. Tapaamme hanet tanaan uudestaan, jospa tietaisimme iltapiavalla alkaako koulumme huomenna vai milloin.

Kielikurssit ovat pyorahtaneet kayntiin jo viime viikolla. Paasemme kuitenkin viela mukaan niille ja huomenna olisi sitten ensimmainen luento.

Sitten jotain Veronasta. Turhaan ei Lonely Planetissa ylstetty Veronaan yhdeksi Italian kauneimmista kaupungeista, sillà juuri sita se on. Kaikki on niin idyllista(poitsi kaupunginosa, jossa talla hetkella asustamme), ettei taalla voi asua kuin onnellisia ihmisia. Kaupungin halki virtaa joki ja kaupungin ulkopuolella kohoavat vuoret. Keskusta koostuu kauniista varikkaista taloista ja kaupunkia ymparoi kaupunginmuuri. Turisteja on ainakin viela aika runsaasti, mutta toivottavasti ne kaikkoavat talven myota. Asukkaita on noin 250 000, joten kaupunki on aika iso ja elavainen. Ensinakemalta mina tykkaan kovasti ja luulen, etta viihdyn hyvin koko vuoden.

Nyt kaikki peukalot pystyyn, jotta saamme katon paan paalle keskiviikon jalkeen. :)

Uutisia Suomesta

Koinpas karmaisevan yllätyksen lounastauolla kun avasin tv:n juuri sopivasti uutisten aikaan. Italialassa uutisten ykkösaiheena on tämän päivän ollut Kauhajoen koulusurma. Yritin ymmärtää Ylen dupattuja uutispätkiä, mutta jouduin kyllä menemään nettiin saadakseni lisää tietoa kuolleiden määrästä ja ampujan motiiveista. Suomen uutiset ovat olleet puheenaiheena myös meidän vaihtareiden keskusteluissa.

Tänään lintsasin iltapäivän kulttuuriluennot, koska meidän piti etsiä asumusta Veronaan ja mielestäni ne luennot ovat ollet ihan turhia. En ymmärrä sedän jorinoista mitään ja esimerkiksi perjantaina kuuntelimme kaksi tuntia italialaisten perinnelauluja. Jokaisen sanat olivat luokkaa nannaaa, ninnaa, nonnaa... Pelasimme sitten ristinollaa kaksi tuntia.

Minulla ei ole vielä asuntoa Veronassa. Ja oikeastaan en edes tiedä milloin kouluni alkaa, ehkä maanantaina. Saimme Henkan ja Elinan kanssa hankittua eräästä asuntolasta huoneen viikoksi 500 eurolla. Siis aivan törkeän kalliilla. Menemme lauantaina etsimään asuntoja ja toivon todella, että löydämme jonkun hyvän halvalla, varustettuna netillä ja pyykinpesukoneella. Sain viitisen asuntojen vuokraajan yhteystietoa Veronassa asuvalta Elenalta. Ehkä joku haluaa vuokrata asunnon kolmelle kiltille suomalaisopiskelijalle...

Tänään kävimme myös katsastamassa Siennan kaksi museota, joihin pääsi opiskelijana ilmaiseksi sisään. Museoissa oli lähinnä freskoja ja veistoksia keskiajalta, jolloin Sienna on ollut suurimmassa kukoistuksessaan. Duomon museosta pääsi pieniä kierreportaita kirkon muurille, eli kirkon keskeneräisen osan raunioille, katsomaan näkymiä yli Siennan. Näkymät olivat kyllä upeat. Alas kapuaminen vain teki hieman tiukkaa, meinasi korkeanpaikankammo iskeä..

Huomenna juhlistamme Henkan synttäreitä menemällä ravintolaan syömään ja sen jälkeen suuntana olisi paljon puhuttu Tea Room, jossa on tarjolla yli 100 teelajiketta ja kuulemma aivan mielettömän hyviä jälkiruokia. Maltan tuskin odottaa...